Halusin jättää itse postauksen neutraaliksi koonniksi aiheeseen liittyvistä lehtijutuista ja pitää omat mielipiteeni kommenttikentän puolella, r/suomesta juurtunut tapa, jos joku ihmettelee.
Ihan ensialkuun, mitä helvettiä, miten tällainen on ylipäänsä mahdollista Suomessa? Aiemmin uuden hallituskokoonpanon vuoksi pelkäsin että yhteiskuntamme peruspilareita, kuten koulutusta, terveydenhuoltoa ja yhdenvertaisuutta tullaan rapauttamaan eurojenkiilto silmissä, mutta pahimmissa kuumeunissanikaan en osannut odottaa että suoraan ja avoimesti alettaisiin ehdotella myös lehdistönvapauden hävittämistä. Puolue joka on yrittänyt vaihtelevalla menestyksellä profiloitua sananvapauden kannattajiksi näyttää hypänneen täysin päinvastaiseen laitaan? Tai no, kyllähän moni varmaan on jo ennenkin tullut siihen tulokseen että Perussuomalaisten puhe sananvapaudesta on ollut tyypillistä "rules for thee, not for me" -retoriikkaa.
Vähiten tässä lohduttaa myös se, että Kokoomuksen edustajien ulostuloja kykenee enää hädin tuskin erottamaan Perussuomalaisista. Ennen rohkenin pitää Kokoomusta edes jonkintasoisena järkipuolueena, tarpeellisena demokraattisena vastapainona vasemmistolle, mutta nyt sekin näyttää lipsuvan yhä enemmän äärioikealle. Onko kyse siitä, että hallituksen hillotolppa on niin vastustamaton että puolue suostuu mihin vaan mitä PS käskee, vai onko myös Kokoomuksen jäsenistö siirtynyt merkittävästi aiempaa äärioikealle?
Silläkin vaaralla että tämä rapauttaa kommenttini uskottavuuspohjaa, sanon suoraan että tämä on fasismia, puhtaasti ja yksinkertaisesti. Fasismi sanana on pilattu nettikeskusteluista sen hyperbolisella käytöllä ja Godwinin laki on olemassa hyvästä syystä, mutta rohkenen sanoa että siinä kohtaa kun puolueen reaktio siihen kohdistuvaan kritiikkiin on alkaa vaatia sanan- ja lehdistönvapauden muuttamista muotoon jotka estävät heidän kritisointinsa, flirttaillaan aidon, alkuperäisen ja vesittämättömän fasismin kanssa.