Lupa- ja valvontavirasto LVV on antanut tänään tiistaina Googlen tytäryhtiölle Tuike Finland Oy:lle kehotuksen, jonka mukaan sen tulee keskeyttää Muhokseen ja Kajaaniin suunniteltujen palvelukeskushankkeiden ympäristöä merkittävästi muuttavat valmistelutoimenpiteet.
LVV:n mukaan toimenpiteet tulee keskeyttää välittömästi ja viimeistään 23. lokakuuta mennessä.
Kehotus on voimassa siihen saakka kunnes hankkeiden ympäristövaikutusten arviointimenettelyt on saatettu loppuun.
Ei alkanu ny vahvasti. Vois olettaa et Googlen kokoisella puljulla olis tarpeeks rahaa palkata joku konsultti selittämään miten puita kaadetaan Suomessa ilman et projekti keskeytyy selittelyn ajaksi. Joku vois ajatella et konsulteille maksetut rahat menee hukaan, mut tässä menee aikaa hukkaan kun ei maksettu.
Lupa- ja valvontaviraston ympäristöosaston osastopäällikkö Tommi Muilu sanoo tiedotteessa, että viraston näkemyksen mukaan Googlen Muhoksen ja Kajaanin hankealueilla on käytössä olevien selvitysten perusteella tehty laajamittaisia valmistelutoimia.
Niitä ovat esimerkiksi puuston poistaminen, pintamaiden kuorinta, työmaateiden ja varastoalueiden rakentaminen, ojien ja rumpujen muutokset sekä hulevesijärjestelyt.
Lupa- ja valvontaviraston mukaan nyt annettu keskeytyskehotus koskee muun muassa edellä mainittuja toimia.
Kehotus ei sen sijaan koske suunnittelua, mittauksia, maaperätutkimuksia tai muita vaikutuksiltaan vähäisiä ja helposti ennallistettavia toimenpiteitä.
Eli jotkut työt voi jatkua, mut maan preppaaminen palvelinhallia varten ei voi tapahtua, joten keskeytys voi olla merkittäväkin. Nyt sit jännityksellä odottamaan jatkaako Tuike tässä projektissa ja jos jatkaa, milloin.
@peemaa @BeelzebubEiNukuKoskaan ylitti kansainvälisen uutiskynnyksen niin ei voineet vaan kunnanisien kanssa suhmuroida.
Ovat kaadelleet metsiä pitkin maailmaa miten itteä lystää, ennen kuin lupaprosesseja on edes viety loppuun.
Ei noita janttereita seuraukset kiinnosta.
No eiköhän ne hongat ehditä saada lappeelleen 23.10. mennessä, joten viivästyksestä tuskin tulee merkittävää. Muutama mehukas pihvilounas kunnan päättäjille ja loppukin sujuu mallikkaasti. Saattaa joku vihervassari vielä räksyttää, mutta karavaani kulkee ja siinäpähän räksyttäkööt.
Vois olettaa et Googlen kokoisella puljulla olis tarpeeks rahaa palkata joku konsultti selittämään miten puita kaadetaan Suomessa ilman et projekti keskeytyy selittelyn ajaksi.
Niinhän se Google ja Tuike yritti. LVV vaan oli eri mieltä asiasta.
"Aloittamisen jälkeen, 30. huhtikuuta, on päivätty kirje, jolla Tuike Finland pyytää LVV:ltä ”tarveharkintaa” liittyen ympäristövaikutusten arviointiin.
Pyyntö viittaa lainkohtaan, jossa luetellaan tyypillisten tapausten lisäksi tulevat yksittäistapaukset, joissa ympäristövaikutusten arviointi eli yva pitää tehdä.
Tuike vetoaa LVV:hen konsulttiyhtiö Rambollin laatimin perusteluin, jotta ympäristövaikutusten arviointia ei tarvitsisi hankkeen varhaisissa vaiheissa tehdä.
”Tuike on päättänyt pyytää Lupa- ja valvontavirastolta ns. screening -päätöstä yva-menettelyn tarpeesta yksittäistapauksessa eli tapauskohtaisen (case-by-case) yva-menettelyn tarpeesta, jotta investointiin liittyvät lupapäätökset voidaan tehdä odottamatta yva-menettelyä”, pyynnössä sanotaan."
Ovat tohon kai kaatamassa niin paljon rahaa ja niillä on niin kiire ettei kannata odottaa ja voi vaikka maksaa uhkasakkoja. Jos hankalaksi manee vaikka sit jälkeen päin maksaa johonkin joku suojelualue tai jotain jotta kaikki on tyytyväisiä ja maine vähän palautuu
Voi tietty olla ihan vaan kokemattoman tiimin tunarointia, mutta eikohän siellä ole olleet ihan kokeneet kaverit koneissa, jotka olis voineet koneen tuntihinnalla kerto kuinka nää yleensä menee.
@sopuli.xyz
Suomalainen yhteisö suomalaisille ja kieltä hyvin osaaville.
The Finnish community for natives and proficient users of the language.
English-language discussions and news relating to Finland and the Finnish culture --> !finland@sopuli.xyz
Paikkakuntien yhteisöt / City communities:
Muita suomenkielisiä yhteisöjä / Other Finnish communities :
go to feed...
@sopuli.xyz
Suomalainen yhteisö suomalaisille ja kieltä hyvin osaaville.
The Finnish community for natives and proficient users of the language.
English-language discussions and news relating to Finland and the Finnish culture --> !finland@sopuli.xyz
Paikkakuntien yhteisöt / City communities:
Muita suomenkielisiä yhteisöjä / Other Finnish communities :
go to feed...
Mjaa, eikös tän pitäny olla pelkästään hienoo ja postiviisita ja tuoda työpaikkoja ja miljardeja ja mitä kaikkee? Ei kauaa menny että alettiin mennä perse edellä puuhun.
save